karhu 2018 web

Suomen suurin maantieviesti Karhu-viesti juostiin tänä vuonna Raumalta Poriin jo 41:nnen kerran. Päivän hahmo oli Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää, joka ankkuroi Pihlajalinnan urheiluklinikan miesten viestin voittoon. Järvenpää juoksi oman osuutensa reilusti alle 29 minuutin vauhtia 10 kilometrille. Huomioitavaa on, että juoksijoita auttoi tänä vuonna kova myötätuuli.

Paras seurajoukkue sekä miesten että naisten sarjoissa oli Jyväskylän Kenttäurheilijat. Seurajoukkueiden ohella viestiin osallistui suuri joukko erilaisia työpaikka- ja muita yhdistelmäjoukkueita. Yhteensä maaliin saapui 178 joukkuetta, joita edusti kaikkiaan 1118 juoksijaa.

Miesten seitsenosuuksisessa 49,8 kilometrin viestissä Pihlajalinnan urheiluklinikka ja Jyväskylän Kenttäurheilijat taittoivat tasatahtia kärjessä kolme ensimmäistä osuutta, kunnes Pihlajalinnan Antti-Pekka Niinistö karkasi neljännellä osuudella.

Pohjolan Juoksijat vaani neljä ensimmäistä osuutta vajaan puolen minuutin päässä kärjestä kolmantena, mutta Mikko Tolosen ja Kari Poutiaisen mainioiden viidennen ja kuudennen osuuden ansiosta se nousi jopa johtoon.

10,5 kilometrin ankkuriosuudella Pihlajalinnan Jarkko Järvenpää oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa ja saapui maaliin lähes neljä minuuttia ennen Pohjolan juoksijoita, joka löi JKU:n 24 sekunnin erolla. Järvenpää juoksi ankkuriosuuden upeasti 30.15, mikä 10000 metrin matkalla merkitsee vähintään tulosta 28.48.

Tulokset

Yleisurheilu.fi

Satakunnan Kansa

Videoteos Rauman palomiesurheilijoiden kilpailusta